Näyttelystä: Royal Gestures
Jokainen kasvu, liike ja hiljainen pysähdys metsän siimeksessä on luonnon oma, majesteetillinen ele. Tämä näkymätön hovi ulottuu metsän vihreästä hämärästä aina vedenpinnan alle, missä lumpeet keinahtelevat hitaasti omassa valtakunnassaan; sekä nousee meren ylle, jota kotkapari hallitsee majesteettisella olemuksellaan.
Valo ei ole vain valoa, vaan energiaa, joka herättää kaiken eloon ja antaa olemassaololle muodon. Maalaukseni ovat syvä niiaus majesteetille nimeltä Kaikkeus.
Tekniikkani yhdistää perinteisen vanhan maalaustaiteen ja modernin ilmaisun: öljyvärien kontrastit sekä metallilehden heijastukset luovat teoksiini elävän valon, jossa taivas ja vedenpinta sulautuvat yhteen. Teokset ankkuroituvat maahan myös materiaaleiltaan, sillä kankaille on siroteltu hiekkaa tuomaan pinnoille karheaa tekstuuria.
Maalaukseni kuvaavat luonnon herkkää mysteeriä – veden alla tanssahtelevia lehtiä ja vapaassa pudotuksessa kieppuvia merikotkia. Teosteni joukossa on maalaus Leaves of Wisdom. Sen nimen ”lehdet” viittaavat yhtä aikaa kirjan sivuihin ja kasveihin, jotka kuiskivat meille ikiaikaista viisauttaan, jos vain maltamme pysähtyä kuuntelemaan.
Se taajuus – jolla lehdet vedessä keinahtelevat, tuuli hiljaa puissa soi, ja kasvi kääntyy kohti valoa – on luonnon hovietikettiä parhaimmillaan. Tämä näyttely on ensimmäinen yritykseni kuvata maalaten elonkirjon harmonista energiaa, ihmissilmälle usein näkymätöntä värähtelyä. Minulle se näyttäytyy kultaa ja timantteja sädehtivänä hovina.
Kohti korkeaa värähtelyä
Yhdistyminen luonnon kanssa – läheinen luontoyhteys – avaa sillan, joka yhdistää meidät korkeisiin energiataajuuksiin: iloon, inspiraatioon, runsauteen, lempeyteen ja rakkauteen. Sitä on olla ykseyden ja harmonian tilassa. Sieltä käsin myös ihminen pystyy luomaan jotakin näin henkeäsalpaavan kaunista ja jylhää kuin tämä Matti Kelkan rakentama Mustan Raudan Linna.
Olisimmepa avoimempia energeettisille värähtelyille, jotka ihmissilmä ja järkeen ohjelmoitu mieli hölynpölynä ohittavat. Rationaalinen käsityskyky kieltää kaiken näkymättömän olemassaolon. Herkkä ihminen ei voi kuitenkaan olla astimatta energiaa ja sivuuttaa sen läsnäoloa. Lapset sen vasta hyvin aistivatkin.
Minulle puhdasta onnea ovat ne hetket, kun voin suorittaa aamumeditaation laineiden liplatuksessa; lehtien läpi siivilöityvässä valossa; varpaiden koskettaessa neulasia; tuulen värisyttäessä lehtiä ja lintujen visertäessä ympärillä – oikeasti eikä vain ääninauhalta.
Kun voi kerätä aterian ainekset spontaanisti metsästä paitansa helmaan ja kastella kasvot purossa. Tällaisten aamutoimien jälkeen olo tuntuu täysin erilaiselta kuin, jos olisi pessyt kasvonsa kotona hanan alla ja vain huitaissut nopeasti aamukahvit kurkkuunsa piristeen vielä polttaessa kitalakea.
Kesän korvalla sain äkillisen impulssin ryhtyä ahmimaan metsässä kuusenkerkkiä ja ketunleipiä. Rikkainta luonnonenergiaa parhaimmillaan. Makumuisto lapsuudesta vei minut Kelkan Matin sikatilan viereiseen metsään, jossa olen maistanut ketunleipää ensimmäistä kertaa.
Energioiden vaaliminen
Todellinen hyvinvointi alkaa sisäisen johdatuksen seuraamisesta – itselle hyvää tekevien energioiden tunnistamisesta ja vaalimisesta. Kenen seura, minkälainen ruoka, mikä tekeminen, mitkä esineet ja materiaalit tuntuvat oikealta juuri minulle. Ja sitä alkaa kysyä itseltään, miksi en voisi elää aina näin. Kuka on käskenyt toimia vastoin omaa intuitiota.
Energiat ovat tulleet osaksi maailmankuvaani. Olen alkanut ymmärtää, että kaikki elämä ja materia kommunikoi täällä kaiken kanssa näkymättömästi energeettisen värähtelyn avulla. Myös tunteilla, sanoilla ja ajatuksilla on omanlaisensa energiataajuus.
Uskon, että ihmisellä on kyky myös aistia laatueroja materian energiavärähtelyssä. Aidot asiat lähettävät yksinkertaisesti korkeampaa värähtelyä – ahjon kuumuudesta muotoutunut esine; avotulella valmistettu ruoka tai puulla lämmitetty pesuvesi tuntuvat selittämättömän aistillisilta. Minun oloni on paljon hohtavampi uituani meressä tai järvessä kuin klooratussa uima-altaassa.
Luovuus ja energiaherkkyys
Minä väsyn helposti ihmisten seurassa, energiatulituksessa. Niin paimenkoiramaisen omistautunut äiti kuin olenkin, myös omien lasteni tarvitsevuus saa minut jatkuvasti haukkomaan henkeä. Oman ituitioni ohjaus peittyy herkästi energiataakan alle, ja minun on vaikea keskittyä ajattelemaan saati luomaan uutta toisten ihmisten läsnäollessa.
En väitä tietäväni, miten Seppämestari Matti Kelkka ajatteli. Olen kuitenkin aika varma, ettei hän olisi kyennyt luomaan näin majesteetillista Linnaa ja sen sisältämiä aarteita, jos olisi altistanut itsensä nykymaailman energeettiselle melusaasteelle. Tai edes antanut energiansa virrata jatkuvasti toisten ihmisten suuntaan. Hän tarvitsi tilaa, syrjäisen paikan luonnon keskeltä pystyäkseen luomaan korkeavärähteisestä, kirkkaasta energiasta käsin.
Uskon, että tämä on monen luovan ihmisen elämän suuri kynnyskysymys: Kuinka tasapainotella eristäytymisen tarpeen ja vapaudenkaipuun sekä toisaalta rakkaudennälän välillä.
Jokainen ihminen kaipaa kuitenkin yhteyttä lajitovereihin. Ja erityisesti perheellisellä on myös velvollisuudentunto jälkikasvua kohtaan. Ei tule ajettua moottoripyörällä Lapin erämaahan, ja jätettyä kaikkea taakseen, vaikka välillä mieli sitä janoaisi.
Matti välitti syvästi lapsistaan, lapsenlapsistaan ja ystävistään, vaikka eristäytyneenä metsän rajassa loppuelämänsä viettikin. Sen voi astia kaikessa: hänen askeettisessa asuinsijassaan, joka oli ympäröity jälkikasvun valokuvilla; sadassaviidessäkymmenessä lasten keinutuolissa; remonttiavussa läheisille…
Luonnon rikas värähtely
Minulle on merkityksellistä, että Linnan seinillä esittelemäni teokset värähtelevät korkeilla energiataajuuksilla myös materiaaleiltaan. Olen viehättynyt lehtimetallien käyttöön intuitiivisesti ehkä siksi, että ne heijastavat valoa – säteilevät puhdasta, kirkasta valoenergiaa. Lisäksi olen käyttänyt teoksissani hyvälaatuista pellavakangasta, hitaasti työstettävää öljymaalaustekniikkaa, aitoja luonnonmateriaaleja kuten hiekkaa, kananmunankuoria ja linnunsulkia.
Taianomaisesti, kun värähtelee tarpeeksi pitkään samoilla taajuuksilla ympäröivän luonnon kanssa, se alkaa tulla tykö. Olen viime vuosina kohdannut uteliaita kettuja aivan lähietäisyydeltä. Metsän hiirulainen on kiivennyt jalkaani pitkin. Jänikset, oravat ja pikkulinnut tuntuvat miltei keskustelevan kanssani. Viimeksi juhannusaamuna merikotka lensi kesämökkimme yli niin matalalta, että näin sen tyynet kasvot. Seuraavassa hetkessä se kaarteli uhkaavana mökkirannassamme aiheuttaen kaaosta lokkiparvissa.
Enää ei taideaiheita tarvitse metsästää kameran kanssa tai netistä. Kunhan laskeutuu hetkeen ja virittäytyy oikeaan taajuuteen, aiheet pyrähtävät luokse. Miksi vilkuilisin puhelinta, kun työhuoneeni ikkunasta näkyvissä puissa tapahtuu paljon mielenkiintoisempia asioita. Siellä sisustetaan kotia, perustetaan perhettä, riidellään ja kisaillaan. Hopean hohtoisten kuusten eloisa väreily läikehtii työhuoneeseeni saakka ja energia muuntautuu matkalla luomisvoimaksi.
