Siivekkään uni
Silkinohut, läpikuultava lapseni, juo minut tyhjäksi ja vahvistu. Ime, kunnes olen luuta ja nahkaa. Sinulle olen valmis uhraamaan kaikkeni. Olet syy olemassaololleni. Matalapaine lähestyy, tunnen sen korvissani. On herättävä…
Olet niin pehmeä ja hauras, vielä karvaton. Pysytään tässä lähekkäin ja aika pysähtyy. Kylmyys ei pääse liki. Säpsähdän, kun jokin hyytävä vierähtää villani sisään. Illan kosteus on tiivistynyt luolan seinämään kirpeänä, herättävänä kylpynä. Se oli vain unta. Talvi on jo melkein täällä.
Huolia ja kaipuuta
On sopivan leutoa lennolle, aika lähteä saalistamaan. Ja poikaseni, kuinka laihoja ne ovatkaan. Ne eivät ehkä selviä ensimmäisestä talvestaan, ainakaan tuo pienempi. Rakas, hauras kampurakinttuiseni. Ei, en saa ajatella sitä nyt – on vahvistuttava itse. Varmistettava oma selviytyminen. Ne ovat tosiaan imeneet minusta mehut, vaikka laihoja ovatkin. Kömmin huterasti ulos viileään syyslehtien värinään.
Jatkuva energiavaje on sinnikäs seuralaiseni. Olen kuitenkin jo monien hyytävien talvien karaisema. Sinnittelen. Minä pystyn siihen, vielä hetken jaksan lentää ja kannatella muitakin energiallani. Ehkä sitten saan vetäytyä taas autuaaseen hiljaisuuteen – horrokseen. Voimia keräämään.
Taivas aukenee
Yötaivaalla maailma näyttäytyy maagisena, siiveniskut ovat keveitä ja tehokkaita. Kuun armollinen loiste hyväilee minua. Suon yllä on tilaa lentää vapaana. Uppoan aaltojen syleilyyn. Ne väreilevät ilmassa, energia virtaa vapaasti. Olen taas omilla taajuuksillani – mitä sinfoniaa elämä onkaan!
Tunteet vievät väsynyttä
Palaan vasta, kun muut ovat jo sisällä. Viimeiset tahdit ovat uuvuttavia. Hädin tuskin siipeni kantavat suuaukolle saakka. Aurinko maalaa jo kuvaansa kallioon. Sen säteet tekevät kipeää.
Pitäisi saada lepoa. Toiset liikehtivät levottomasti ympärillä, nujakoivat ja nahistelevat. Oma ääneni saattaa olla yhtä korkea, mutta muiden rääkynä sivaltaa korvia kuin veitsi. Kahina tekee vauhkoksi. Se saa minut hyökkäämään ja puolustautumaan, kuin jokin uhkaisi meitä. Ehkä ne ovat tänne tunkeutujat: nuo viiltävän kirkkaat aamuauringon säteet. Sinkoilen kuin muutkin. Menen mukaan, vaikka tiedän, ettei pitäisi yhtyä melskeeseen. Puolustetaan tätä paikkaa!
Sitten tunnen tarvetta muuttua näkymättömäksi. Vetäytyä suppuun siipieni suojaan. Menisin pakoon hälinältä jonnekin oman mieleni sopukoihin.
Lohtua läheltä
Vihdoin kahina lakkaa ja ollaan riittävän syvällä kallion uumenissa, auringon viirujen tavoittamattomissa. Voin rauhoittua. Hengitys tasaantuu, kun lajitoverien sydämet lyövät hitaammin vierellä. Läheisyys alkaa tuntua unettavan makoisalta, turkit vierellä pehmeämmiltä. Olemme kuin yhtä organismia.
Inhimillisyyttä ymmärtää kaikenkarvaisia
Tämä on kuvitelmaa. En tiedä, miltä oikeasti tuntuu olla siivekäs nisäkäs. Tiedän kuitenkin, miltä tuntuu olla herkän siivettömän nahoissa. Ja, siitä olen varma, että herkkäaistisella lepakollakin on tuntemuksia. Ehkäpä erityinen herkkyys tuntuu lajista riippumatta vähän samalta.
Saattaa tuntua raskaalta saalistaa pimeässä, jatkuvasti aistit avoimina. Kuulla perhosen siipien havina tai muodostaa sisäisiä karttoja ympärillä olevasta pelkän kaiun perusteella. Sellainen olento kaipaa ehkä muita enemmän lepoa.
Joskus haluaisin itse tulla pois omista nahoistani. Tuntea vähemmän, pysäyttää ajatukset ja kaivautua oman mieleni sisältä. Tai päinvastoin sulkea häly itseni ulkopuolelle. Yleensä se on merkki ylirasituksesta, liiasta ärsyke- ja tunnekuormasta. Hermostoni on silloin epätasapainossa.
Kunnes taas saan liitää vapaana ja omassa tahdissani, arki muuttuu juhlaksi. Olen voimaantunut superlepakko, joka lentää kaikkivoipaisena pitkin kuunsiltaa.
Kuten lepakko, tunnen tarvetta suojautua valolta ja piiloudun mielelläni seinän rakoon. En ole soidintansseja esittävä, höyhenillä koreileva lintu. Silti tiedän, että minullakin on tehtävä ja paikkani ekolokerossa. Joskus tuntuu, etteivät muut ymmärrä signaalejani tai kuule taajuuksiani. En kuitenkaan tahdo olla merkityksetön.
Saman- ja muunlajisten ymmärtämiseen tarvitaan inhimillisyyttä. Myötäelämisen taitoa. Vain sillä tavalla opimme elämään niin, etteivät muut kärsi toimistamme. Samalla lakkaamme kurittamasta myös itseämme. Kunhan kehittyy ymmärrys siitä, että monet kokevat samoin kuin minä itse, ja toiset taas hahmottavat maailmaa eri tavalla.
Erityinen yksilö
Ehkä tunnistit itsesi tästä kuvitteellisesta lajikuvauksesta. Saatat silloin olla erityisherkkä. Tai voit olla aivan toisenlainen, vaikkapa soidintansseja korkeimmalla kivellä tanssiva metso.
Tiedäthän, ettet ole outolintu. On olemassa muitakin kaltaisiasi. Kaikesta huolimatta olet yksilönä korvaamaton. Sinä riität. Vaali ominaisuuksiasi.
- Lepakon tarinaa on inspiroinut Tiede Luonto lehden numeron 7/2023 artikkeli: Lepakko lentää talvellakin. Pidätän kuitenkin oikeuden sävyttää omassa tarinassani faktoja ripauksella mielikuvitusta.
- Kuvat lepakosta ovat erään luonnosta innostuneen herkän pojan luonnontieteellisestä kokoelmasta. Tarinan kuviin olen lisännnyt kuvitteellisen taustan. Lepakkoa minulle ystävällisesti kuvasi rakas ystäväni Johanna Näätä-Helin.
Suvaitsevaa Halloweenia kaikille! Kerrotaanhan tällä kertaa vähemmän kauhutarinoita lepakoista ja susista.
