Kirjekyyhkyt takaisin!
Postiluukustani lennähti rakkauskirje! Todellinen postimerkillä varustettu, paperinen rakkauden viesti. Varmasti jokainen ikäiseni tai vanhempi muistaa vielä, miltä tuntuu saada kirjepostia ystävältä tai rakastetulta. Siihen on nähty vaivaa ja vuodatettu rakkautta – juuri minua ajatellen.
Herkistyn joka kerta, kun luen vanhoja kirjeitä. Huolimatta siitä, ovatko ne minulle suunnattuja vai jonkun toisen rakkaalleen kirjoittamia. Kirjoittajan tarve tarttua kynään viestii kaipauksesta ja syvästä välittämisestä. Sen aistii, vaikka suoranaisia lemmen sanoja ei käytettäisi. Pitkät välimatkat ja olosuhteet, kuten sota, lisäävät vanhojen kirjeiden tunnelatausta.
Olen täällä lukenut edesmenneen isotätini Ainon saamia kirjeitä rintamalta. Kirjeissä voi tuntea – kaihosta, nuoruuden epävarmuudesta ja sodan kauhusta värisevän – kynää pitelevän käden. Aino kävi kirjeenvaihtoa myös tuntemattoman sotilaan kanssa. Miten romanttista! Jo lapsena minulla oli tapana (kirjesalaisuudesta välittämättä) availla sukulaisten vanhoja kirjeitä vinttien perukoilla.
Viime vuosina olen kaivanut esiin myös oman lapsuus- ja teinivuosien kirjearkiston. Erityisen ilahduttavia ovat ala-asteen vastavuoroiset kirjevihot, joiden kautta pääsen palaamaan suoraan ensirakkauksien koukeroihin ja kirjaston takaisiin juonitteluihin.
Lapsuusaikojen muistelu kirjeiden kautta on mitä hauskinta draamallista ajanvietettä. Kirjevihot ja kirjeet ovat myös oivaa materiaalia oman identiteetin läpikäymiseen. Minä olen säästänyt sekä naapurinpojalta saadut solvauskirjeet (meillä oli viha-rakkaussuhde) että leirintäalueilla solmittujen kirjekaveruuksien kirjeet.
Kontrastien kevät
Halusin kirjoittaa itsekin pitkästä aikaa eräänlaisen valoisan rakkauskirjeen sinulle, lukijani. Ensinnäkin sydämeni pohjasta kiitos, että sinä olet vielä siellä. 
Poistuin jo kuukausia sitten kokonaan sosiaalisesta mediasta, ja alkuvuoden blogissani ovat viuhuneet näkymättömät sulkakynät. Salanimillä kirjoitettuja tekstejä on kuvailtu vahvoiksi, koskettaviksi ja merkityksellisiksi. Kuin alkukevään sokaiseva, raaka valo, ne ovat luoneet kontrasteja ja perspektiiviä. Vieraskynäilijät tulevat valottamaan elämäänsä jatkossa lisää.
Elämä on valon ja varjon leikkiä, sanotaan. Hänelle, joka elää päivittäin kärsimysnäytelmän keskellä, eikä tunnu hyvällä tahdollakaan pääsevän siitä pois, sana ”leikki” kuulostaa julmalta. Ja kuitenkin vain kärsimys voi saada ihmisen havahtumaan siihen, että häntä kärrytetään huputettuna mutaista tietä kohti vankityrmää – henkinen kipu herättää painajaisesta, ja saa toivon mukaan hyppäämään vauhkoontuneen hevosen ohjaksiin.
Rauhan kyyhky liitää valossa
Kyyhkysen kujerrus on yksi lempiäänistäni. Se yhdistyy lämpimänä tunnemuistona aurinkorasvan tuoksuun ja Espanjan aamuihin. Kyyhkysen ääntelyä voi tosin kuulla melkein missä tahansa. Se muistuttaakin minua siitä, että onnentunne ei ole paikka- tai olosuhdesidonnaista. Todellinen onni ja rauha, jonka voi saavuttaa, on kuin jatkuvaa kyyhkysen kujerrusta sydämessä.
Minulle useat vierailut Espanjassa, kovien kontrastien maassa, ovat jälkikäteen ajateltuna olleet havahduttavia. Espanjan aurinko, sen valot ja varjot, saivat minut takavuosina lopullisesti ymmärtämään, mitä haluan – ja mitä en. Millaisena haluan maailman nähdä, ja millaisena en. Minä valitsen valon – ja tahdon heijastaa sitä lisää maailmaan.
Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa on vaatinut vuosien kamppailun, itsetutkiskelun ja oppia viisaammilta, kasvaa tähän pisteeseen. Ymmärtää, että minä en ole yhtä kuin rajoittunut ja uskomusten täyttämä mieleni. Tietoisena olentona, osana elonkirjon verkkoa, olen syntyjäni upea ja kaikkivoipainen kokonaisuus.
Kaikki tämä koskee myös sinua. Olet olemukseltasi ihmeellinen, hyvä, puutteeton, rakastettu ja täysin riittävä. Kaikki rajoitukset ovat oman mielesi, egosi, asettamia – älä usko sitä.
Sinun ei tarvitse antaa ajatusten, pelkojen ja tunteiden vetää sinua mukanaan kurjuuteen tai puutteeseen, koskaan. Sen sijaan tarkkailemalla mieltäsi välillä etäämmältä – läsnäolon ja avaran tietoisuuden tilasta käsin – voit itse päättää elämästäsi kuin käsikirjoittaja ja ohjaaja. Sinulla on vapaus ja valta luoda elämästäsi, vaikka millainen onnellinen, voitokas ja rakkaudentäyteinen satu. Rauha ja rakkaus on meihin kaikkiin sisäänrakennettu.
Juttu on siinä, että kielteiset ajatukset luovat lisää kielteisiä ajatuksia, pelko kasvattaa pelkoa, rajoitukset kaventavat mahdollisuuksia ja ahdistus ahdistaa nurkkaan. Taika taas on siinä, että rakkaus, myötätunto ja myönteisyys kasvattavat hyvää, heijastuvat takaisin ja luovat rajattomasti uusia mahdollisuuksia.
Jos valitset olla se ihmeellinen, hyvä ja toivorikas olento, joksi sinut on tehty, mikä voisi rajoittaa aikaansaannoksiasi tässä maailmassa.
Mitä enemmän hyvää pystyt ympärillesi heijastamaan, sitä enemmän rakkautta heijastuu takaisin sinua kohti. Muuhun maailmaan ja kanssaeläjiin suunnattu valo, ei ole koskaan sinulta pois.
Minä olen hiljattain astunut henkisen havahtumisen polulle, jossa kaikki näyttää yhtä tuoreelta, keveältä ja onnelliselta kuin keväisessä metsässä. Siellä mustarastaat pitävät konserttia ja valo lankeaa itkettävän kauniisti joka ikiseen sinivuokkoon. Eikä missään näy enää merkkejä egon kanssa käydystä kamppailusta.
Haluaisitko sinäkin yhtyä tuolle polulle? Se on meidän kaikkien ulottuvilla, vain kadonneiden yhteyksien päässä. On tehtävä tietoinen valinta löytää se ja lopettaa kärsimysten sävyttämä, uuvuttava koneistoelämä.
Eräs lapsi selittää minulle usein innostuksella kyvystään nähdä selkounia. Hän nauttii monesti jopa painajaisista jännittävinä seikkailuina, sillä tiedostaa olevansa unessa ja pystyy heräämään tarpeen tullen. Minä harjoittelen jotain samankaltaista valveilla ollessani.
Silloin minä olen itse tietoisuus (unennäkijä), joka tarkkailee kehomieltä nimeltä Kaisa (unen roolihahmo). Vastaisuudessa, kun mieleni yrittää taistella, paeta, käpertyä, lannistua tai surkutella vanhojen kaavojen malliin, etäännytän itseni tuosta roolihahmosta ja totean olevani ohjaaja ja käsikirjoittaja. Tuo ohjaaja käskee kehoni kävellä selkä suorassa ja leuka pystyssä kohti haasteita.
Kirkon kattoa hipoen
Jos olet seurannut blogiani pitempään, olet ehkä tietoinen pitkäaikaisesta haaveestani palata kotikonnuille: Turun suuntaan sekä lapsuuden maisemiin Vahdolle (nykyisin osa Ruskon kuntaa). Silti olosuhteet tuntuvat pidättelevän minua jatkuvasti Lahteen sidottuna. Tänä keväänä onnistuin vihdoin päästämään irti tuosta jumiutumisen olosta ja uhrimielentilasta.
Aloinkin ottaa kiitollisuudella vastaan kaiken ihanan, mitä olen onnistunut Lahteen näiden vuosien aikana luomaan. Arvostamaan uudella tavalla niitä vähäisiä, mutta arvokkaita ystävyys- ja yhteistyösuhteita, joita minulla täällä on. Nauttimaan lähiympäristöstä, rehevistä metsistä ja järvistä. Vaalimaan sydämellistä yhteisöä, joka alkaa muodostua lasteni koulupolun ympärille. Minulla on nykyisin voimavaroja ylläpitää lämmintä kotia lapsilleni ja huolehtia samanaikaisesti omasta hyvinvoinnista – en pidä sitä itsestäänselvyytenä.
Siinä samassa, kun luovuin negatiivisesta ja pakkomielteisestä ajattelusta asuinpaikan suhteen, maailmankaikkeuden portit aukenivat ja laskusilta laskettiin eteeni. Kollega soitti pyytääkseen minua töihin Turkuun. Vaikka en ollut hakenut työpaikkaa, minua pyydettiin konservoimaan Turun tuomiokirkon alttaritaulua ja saarnatuolia. ”Työskentely täällä joka toinen viikko käy hyvin”, vakuutti kollega OSK Rotundasta.
Näin ollen työni siivoojana tulee pian päätökseen. Kesän jälkeen asun joka toinen viikko vanhempieni luona Vahdolla niin pitkään kuin tuomiokirkon peruskorjaustyö jatkuu, kenties jopa kevääseen 2028 saakka.
Kaikki tiet vievät Turkuun (vai oliko se Roomaan?). Tutkimattomia ovat universumin tiet, mutta voiko olla sattumaa, että olen jo kauan manifestoinut paluuta mielenmaisemiini. Koska hoidamme lapsia ex-puolison kanssa Lahdessa vuoroviikoin, on järjestely täysin mahdollinen. Silti, ratkaisu ei ollut juolahtanut mieleenikään.
Linnan seiniä koristaen
Tulevana kesänä myös maalauksiani on pyydetty näytteille Mustan Raudan Linnaan, Oripäähän, Varsinais-Suomeen. Kenties olen katsonut lähiaikoina liikaa Robin Hoodia, kun kulissini alkavat näyttää keskiaikaiselta kirkolta ja linnalta!
Mustan Raudan Linna on muuten erinomainen todiste siitä, mihin yksi ihminen voi sydämensä sitkeydessä ja kädentaidoissaan vielä nykypäivänäkin yltää. En voisi olla ylpeämpi saadessani maalauksiani esille näiden seinien sisälle – edesmenneen seppämestarin Matti Kelkan rakentamaan upeaan kivilinnaan.
Matti rakasti kulttuuria ja estetiikkaa esineissä ja rakennuksissa. Sen hänen tyttärensä Anniina Kelkka tahtoo ihmisten kokevan linnan kesäkahvilaan astuessaan. Maalauksia on minun lisäkseni luvassa taidemaalari Jari Penkkimäeltä. Seppä on tulossa viikonloppuisin paikalle takomaan ja myymään omia tuotteitaan. Lisäksi linnaa koristavat Matin omat taidokkaat puu- ja takotyöt.
Lisätietoja: www.facebook.com/mustanraudanlinna
Onnea, voit lentää matkoihisi!
Jos katson omaa aikuiselämääni yhtään taaksepäin, olen luonut itselleni melko ahtaan sellin. Herkkänä ihmisenä olen pelännyt ja pelästynyt vähän kaikkea. Olen ottanut siitä opikseni ja suojautunut: valamalla itselleni kalterit. Näitä rajoja en ylitä. Tuo maailma tuolla ei ole minua varten.
Kerroin juuri, että olen henkisen havahtumisen polulla. Mikä on sitten muuttunut? Jokin ilmiselvästi selvästi on. Tähän mennessä olen pelännyt jossakin määrin korkeita paikkoja, sosiaalisia tilanteita ja maineen menetystä. Nyt olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään tarkkaa konservointityötä korkeille rakennustelineille työmaaolosuhteisiin. Vastuullani on kansallisaarteiden konservointi. Minua ei pelota, enkä usko epäonnistuvani tehtävässä.
Eräs pian 40 vuotta täyttävä ystäväni on tällä samalla silmien avautumisen polulla kanssani. Hän tuntee tällä hetkellä olevansa jollakin tapaa vankina. Siksi piirsin hänelle onnittelukortin etukäteen.
Kas tässä rakkaani, ”vapaudut vankilasta korttisi”. Varmasti sillä hetkellä, kun onnistut päästämään irti ajatuksesta, että olet vanki, voitkin pian jo lentää matkoihisi. Kuten sanoin sinulle: ”Sinä tulet pääsemään pois” Sinä suuntaat maailmaan niin paljon empatiaa ja rakkautta, että voit olla varma sen heijastumisesta kultana takaisin.
Tässä kirjoja, jotka sisältävät uskoakseni siemenen syvempään ymmärrykseen. Tulevalle syntymäpäiväsankarille olen hankkinut lahjaksi osan niistä kirjoista, joita hän ei ole vielä lukenut. Osan olen itse löytänyt hänen suosituksestaan.
Suurin salaisuus, Rhonda Byrne, 2021
Kehomieli, lauma ja luonto – Katkenneiden yhteyksien jäljillä, Laura Mannila, 2025
Läsnäolon voima – Tie henkiseen heräämiseen, Eckhart Tolle, 2016
Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia, Keiju Vihreäsalo, 2019
Salaisuus, Rhonda Byrne, 2008 (tätä en ole vielä itse lukenut)
Kirjeitä rakkauden lähettiläältä
Alussa mainitsemani rakkausposti oli hartaasti odotettu. Vuosien takainen yritysmentorini, nykyinen kallis ystävä, Pipsa Valkeila, oli taiteilija sen takana. Hänen uusin intohimonsa on lähettää rakkautta maailmalle kuukausittaisten kirjeiden muodossa.
Jokainen kirjelähetys sisältää paitsi taianomaisen sydämestä pulppuavan paperisen kirjeen, myös pieniä yllätyslahjoja. Ensimmäisessä kirjeessä oli ihastuttavia käsin maalattuja kortteja, sekä Pipsan maalaamista kuvista teetettyjä tarroja.
Ja tiedätkö, se kirje oli niin uskomaton, että luen sitä päivittäin – aina, kun tulee tarve palata totuuden ja syvemmän tietoisuuden äärelle. Tämä nainen on muuttanut elämäni ja mullistanut ajattelutapani jo kauan ennen rakkauskirjeitäkin. Voin avoimin sydämin vakuuttaa, että Pipsan rakkauskirjeet antavat moninkertaisesti enemmän kuin ottavat. Mikäli olet valmis vastaanottamaan kaiken sen valon ja rakkauden!
Pipsan rakkauskirjeisiin voit tutustua täällä: https://www.valkeila.com/
Minä sain vielä ilokseni valita lahjaksi hänen käsityöverkkokaupastaan, minkä tahansa tuotteen. Ensimmäisen lähetyksen mukana tarttui käsipuoleeni upea virkattu pala havumetsää!
Minä lähetän omasta puolestani siipivälillisen rauhaa ja rakkautta sinulle, joka päätit käyttää kallista aikaasi tämän pitkän kirjeeni lukemiseen!
Rakkaudella, Kaisa
