Jumppasalin esiintymislavan leveästi laskostetut sivuverhot esirippuna. Kohta työntyisin niiden välistä lavalle, liihotellen ja pyörien sifonkihuivi heiluen. Ensimmäisen puoli minuuttia koko koulu, opettajat ja vanhemmat tulisivat tuijottamaan yksin minun askeliani. Toiset kevätkeijut seuraisivat kyllä perässä, kunhan olisin ensin tanssinut lavan päästä päähän. Kramppikuumeen valtaama kehoni värisi, epäilemättä sekä kauhusta että innostuksesta.
Olen viime aikoina muistellut lapsuuttani, ja pyrkinyt muodostamaan kuvaa siitä, millainen lapsi olin. Valokuvien perusteella tuolla lapsella oli usein varovainen alaspäin kääntynyt katse. Muistoissani hän kuitenkin tanssi luokalle pulpetilla seisten Tina Turneria isän c-kasetilta.
Erityisesti vuotta vanhemman ystäväni Johannan kanssa rakastimme käsikirjoittaa, ohjata ja esittää monenlaista draamaa usein höystettynä klassisella musiikilla. Musiikin teemoista muistuu mieleeni ainakin Can-can, gregoriaanista kirkkolaulua muistuttava Era ja Mozart. Taiteen nimissä olen kerran jopa salakuljettanut keittiöveitsen koululle joulunäytelmän teurastuskohtausta varten. Hyvänen aika!
Ujo, sulkeutunut vai sittenkin herkkä
Olin monessa suhteessa estynyt ja varovaisen harkitsevainen lapsi. Alaluokilla, kun tuli vuoroni lukea pätkä aapista ääneen, säntäsin aina vessaan. Ryhmäliikuntatunneilla minulla oli useimmiten vatsa tai pää kipeänä.
Vasta vähän aikaa sitten ymmärsin, etten ollut varsinaisesti ujo vaan erityisen herkkä. Eläydyin näytelmärooleihin, ja tunsin kaiken vahvasti. Päiväkirjamerkintöjeni mukaan olin aina joko kuollettavasti rakastunut tai ”syvästi masentunut”. Muistan, miten sormeni paleltuivat, kun kuljetin rakkauskirjettä pellon poikki muutaman kilometrin päähän.
Lapsuus ja esiteini-ikä ovat kollektiivisesti herkkää aikaa. Katselen vanhoja luokkakuvia ala-asteen loppupuolelta ja näen monta epävarmaa katsetta. On pitänyt jo alkaa kasvattaa vahvempaa kuorta itsensä suojelemiseksi.
Tärkeät tukipilarit
Moni asia on kulunut mielen lokeroista pois, mutta ihmiset ovat jättäneet minuun lähtemättömän jäljen. Sukulaiset ja ystävät, joihin olen voinut tukeutua epävarmoina nuoruusvuosina. Viisas kummitäti, joka antoi kolmosluokalla päiväkirjan, jolle saatoin avautua.
En koskaan unohda, ketkä ovat olleet mukana kuljettamassa rakkauskirjettä tai puhuneet puolestani ihastukselle. Keiden kanssa on pelattu pullonpyöritystä ja paljastettu syvimmät totuudet. Välillä on oltu bestiksiä ja seuraavassa hetkessä taisteltu diskossa kuumaverisesti, kumpi saa tanssia viimeiset hitaat jaetun ihastuksen kanssa. Muistan kenen kanssa tai kenelle, on soitettu pilapuheluita. Ehkäpä jokunen lankanumerokin on jämähtänyt mieleni perukoille.
Muistan jopa, minkälaisia kuvioita oli serkkuni farkkutakissa, jonka päällä makasin maailma pyörien juotuamme elämme ensimmäiset siiderit vanhassa ladossa Vahdon keskustassa. Serkkuni, oli hieman ikäistään kypsempi ja sai ostettua meille Ruokavarastosta alkoholia 13-vuotiaana. Yksi siiderien kylkiäiseksi ostettu pilttipurkki riitti hämäämään sen ajan kaupan kassaa.
Herkät ovat epäilemättä herkempiä myös alkoholin vaikutukselle. Mieleni lämpimiin sopukoihin ovat jääneet ikätoverit, jotka ovat pidelleet pystyssä tai kantaneet sammuneen sisään bileissä.
Ja kuinka sukulaiset, olivat tilanteen tasalla, eivätkä antaneet minun jäädä yön selkään ”Villen luokse” uudeksivuodeksi. Kummieno vaati palaamaan uudenvuodenjuhlista potkukelkalla kotiin: ”Ville kelkkaan ja kotio!”
Lapsuus on myös erehdysten ja virheiden aikaa. Ennen kaikkea, silloin uskallettiin elää pelkäämättä kompastumista. Kaipaan toisinaan yhteyttä lapsuudentovereihin. Ehkä juuri siksi, että heille on vielä voinut paljastaa aidoimman itsensä.
Lapsuudenystäväni Linda
Linda, joka et hyvästä syystä lue blogiani, toivon hartaasti, että tämä viesti tavoittaa sinut. En kadu mitään niin kovasti kuin typerää riitaamme lukiossa, ja ystävän hylkäämistä sen seurauksena. Haluan pyytää sinulta anteeksi! Lapsuudessa sain monet muutkin kerrat anella juuri sinun anteeksiantoa väärin tekemisen seurauksena. Uskon rakkauden taikaan, joten ehkä viestini vielä löytää luoksesi.
Häpeän taakkaa kaikki nämä vuodet kantanut sisäinen lapsi ei ole unohtanut sinua. Ilkikurinen penska odottaa ystäväänsä edelleen Sheffieldin Burger Kingin pallomeressä. Taisimme livahtaa sinne, jotta tiskin takana palvelleet komeat nuoret urokset olisivat joutuneet noutamaan meidät teineille kielletyltä alueelta.
Luovuuden polttoaine
Rakkaus saa luovuuden roihahtamaan liekkeihin. Kun oppii vaalimaan sisäistä lastaan, muistaa kyllä, mihin kaikkeen oli lapsena rakastunut. Ainakaan minusta sellainen rakkaus ei ole kadonnut mihinkään.
Sisäinen lapseni on ollut ehkä hetken hukassa, mutta Vahdolla odottaa arkullinen säilömiäni lapsuusmuistoja. Tunsin tarvetta dokumentoida jokaisen hetken. Kaikki on tallessa kuolleen koiran kaulapannasta aina ihastukselta saatuun rannekoruun. Pörri-koiran kaulapanta on edelleen säilöttynä kelmuun, jotta tuoksu ei koskaan katoaisi.
Luokkakokous
Kohta on aika avata taas muistojen arkku, ja järjestää ensi vuonna 25 v. luokkakokous Laukolan koulusta vuonna 1999 valmistuneille. Sekä kaikille, jotka ovat meidän luokkaamme jossain kohtaa ala-astetta kuuluneet.
Pyydän heitä, jotka tämän viestin tavoittavat, ilmoittamaan yhteystietonsa (puh. nro ja sähköposti) minulle, Jatalle tai Emmille. Olemme kiitollisia, jos levitätte sanaa muillekin, niin saadaan vanha jengi kasaan. Somesta ei enää kaikkia teitä tavoita, ja ehkä hyvä niin. Se kertoo, että oikeaa elämää eletään jossakin sosiaalisen median ulottumattomissa.
Lapsuuden päättymisen kynnyksellä
Ala- ja yläasteen välissä tapahtui jotain, mikä sai minut muuttumaan läpinäkyväksi ja piiloutumaan oppikirjan kansien taakse. Siinä kohtaa herkkä lapsi tavallaan luovutti. Tilalle tuli epävarma langanohut teini, joka jätti monesti kouluruokailun välistä ruokalan meluisuuden ja ahtauden vuoksi. Sen koommin en ole nauttinut esiintymisestä tai edes pienelle ihmisryhmälle puhumisesta.
Yläasteelle siirryttäessä tunsin oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Erityisherkkyydelle ei ollut 90-luvun ja 2000-luvun alun Suomessa yleisesti tunnettuja sanoja. Miten nuori olisi voinut ymmärtää itseään, kun kukaan muukaan ei ymmärtänyt.
Minulla oli kuitenkin tilaa kasvaa maaseudun rauhassa, luovassa ja hyvin rakastavassa ympäristössä. Joten lapsuuden kipuilustani huolimatta minusta kasvoi tasapainoinen ja ilmaisutaitoinen aikuinen.
En voi olla surematta, kuinka moni muu herkkä on tullut suorastaan nujerretuksi varsinkin aikaisempina vuosikymmeninä ja -satoina. Suomessa on perinteisesti puskettu sisulla, herkät ovat varmasti jääneet siinä jalkoihin. Ja minkälaisia vaikutuksia tällä on ollut sukupolvien ketjussa. Nykyinen markkinatalouden ohjailema maailma on pääasiassa vähemmän herkkien ehdoilla rakennettu.
Sisäisen lapsen esiinnousu
Minun kohdallani uinuva sisäinen lapsi on pitänyt pikkuhiljaa houkutella esiin. Olen rohkaissut itseäni astumaan paljain jaloin metsäpoluille, uimaan vesikasvien seassa ja hyppäämään alasti lumihankeen. Aloittanut uudestaan luovat harrastukset, kuten maalaamisen ja kirjoittamisen.
Olen uskaltautunut vihdoin sanoittamaan sen, että olen herkkä ja pelkään asioita. Ehkä vielä koittaa päivä, jolloin rohkenen taas tanssia Tina Turneria lavalla tai ohjaan jonkin näytelmän.
Vanhemmuus on auttanut katsomaan kaikkea uudessa valossa. Näen itseni 5-vuotiaassa tyttäressä, jonka ympärillä perhoset tanssivat hänen ihastuessa animaatioelokuvan poikabändin jäseneen.
Uskon, että antaessani sisäisen lapseni kukoistaa, myös omat lapseni oppivat vaalimaan itseään. Herkistä lapsista voi kasvaa kyvykkäitä aikuisia, jos lasten ominaisuudet pääsevät esiin. Kunhan lasta ei vaienneta tai nujerreta. Meillä 2020-luvun Suomessa on hyvä mahdollisuus tukea lapsia tässäkin suhteessa.
Unelmille siivet
Kun kurottelee kuuhun, voi lopulta ulottua kuuhun. Jos taas pitää unelmansa pieninä, keskittyy puutteeseen tai antaa rajoittavien uskomusten ohjailla elämäänsä – silloin pysyykin pienenä.
Mentorini Pipsa, joka valaisee silloin tällöin polkuani rakkaudella, on iskostanut minuun ajatuksen: Se mihin keskittyy, myös vahvistuu. Oli kyse sitten taidoista, uskomuksista tai positiivisesta /negatiivisesta energiasta.
Ehkä joku unelma lapsuudesta saattaisi vielä toteutua. Tällä planeetalla toistaiseksi tallustavan ei ole liian myöhäistä toteuttaa haaveitaan, pyytää anteeksi tai ottaa uusi yhteys toisiin ihmisiin sekä itseensä.
Tämä oli viimeinen blogitekstini tälle vuodelle. Välillä pitää rauhoittaa itsensä ja hiljentyä, jotta uusia silmuja voi aueta.
Tällä ala-asteen joulukorttikilpailun kortillani toivotan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja toiveikasta uutta vuotta 2024!
