Suuri purjehdus
Keväällä 2016 onnistuin ensikerran aikuiselämäni aikana irroittautumaan hikisestä yrittäjyyden oravanpyörästä ja hyppäämään tuulen kuljetettavaksi. Anoppini Arja ja hänen miehensä Reijo tarjosivat meille elämämme seikkailun katamaraanilla. Purjehdimme kolme viikkoa pitkin Mallorcan rannikkoa ja vierailimme lisäksi lähisaarilla Cabreralla, Ibizalla ja Formenteralla.
Se oli silkkaa vapautta: aikaa ilman nettiä ja puhelimia tai asiakkaille vastaamista. Sitä ennen en ollut pitänyt yrittäjänä juuri minkäänlaisia lomia ja työ oli vahvasti kietoutunut osaksi elämääni.
Matkalla sain tarkkailla liskoja, delfiinejä ja lintuja niiden luonnollisessa aistiympäristössä. Samalla tavalla kuin lapsena tutkin meduusoja veden pinnalla, sisiliskoja paistattelemassa kivellä ja lintuja omilla linturetkilläni.
Valokuvasin ja kirjoitin lokikirjaa matkasta. Osan matkasta miehistössämme oli perheen lisäksi kolme muutakin jäsentä. Kaksi heistä on lintubongareita, joilta saimme oppia paljon. Muutama matkan luontokuvista on heidän ottamiaan. Jaan muutamia otteita matkapäiväkirjastani, jotta pääsette aluksemme kyytiin.
Perjantai 25.3.2016 S'Arenal
Saavuimme Palma de Mallorcaan ja sieltä bussilla S’Arenalin satamaan iltapäivällä kahden maissa. Meitä odotti paatilla mansikat, kuohuviini ja ihana avokadosalaatti. Tutustuimme veneeseen ja illalla lähdimme kävelylle. Ihmettelimme paikallisten kauniita puutarhoja, terasseja ja taloja. Meri oli muokannut hiekkakivikalliot ihmeellisen muotoisiksi. Rantaa pitkin kävellessämme tarkkailimme merirosvolaivaa, joka ankkuroitui rannan tuntumaan. Laivasta souti veneellä rantaan tiikeripukuinen tyttö koiransa kanssa.
Lauantai 26.3.2016 Soller
Lähdimme aamulla bussilla Palmaan ja sieltä museojunalla maaseudun halki Solleriin. Rautatie oli valmistunut joskus 1910-luvulla ja kyseinen juna oli valmistettu 1920-luvulla. Matkalla näkyi paljon appelsiini-, sitruuna- ja oliivipuita. Lampaita ja hevosia oli myös.
Junarata kulki välillä vuoriston halki louhittujen tunneleiden kautta. Tunnelin pimeydessä vanhan junan tunnelma korostui, kolina voimistui ja antiikkisten junalamppujen valossa saattoi melkein kuvitella naisille ylleen pitkät leningit ja miehille puvut sekä hatut.
Kuljimme Sollerissa myös museoratikalla meren rantaa katsomaan. Ratikan avonaisesta ikkunasta tuli kesän tuoksua ja sitruunapuita saattoi melkein koskettaa. Lähtiessä nautimme paikallisen jäätelötehtaan valmistamaa täyteläistä appelsiinijäätelöä.
Sunnuntai 27.3.2016 Cala Portals
Aamiaisen ja suihkussa käynnin jälkeen alkoi ensimmäinen merimatka. Sattui olemaan iso aallokko, ja minulle tuli paha olo melkein välittömästi lähdön jälkeen. Merimatka kesti ehkä 3,5 tuntia ja oksensin monta kertaa matkalla. Saavuimme kolmen maissa ”Parsalahteen”, jossa ankkuroiduimme rannan tuntumaan. Otettuani pienet nokoset olin taas kunnossa ja kykenin lähtemään tutkimusmatkalle lahteen.
Kävelimme mäkisiä polkuja ylöspäin. Arja keräsi alarinteiltä pienen parsasaaliin. Maasto muistutti tavallaan Suomen metsiä, sillä lahdessa oli paljon havupuita. Ympärillä avautui kuitenkin jylhät hiekkakivikalliot ja turkoosi meri.
Arja esitteli meille vanhan kasarmirakennuksen, josta hän unelmoi jonain päivänä kunnostavansa itselleen talon.
Illalla veneessä syötiin Arjan tekemää ihanaa tomaattipohjaista kalakeittoa, jossa oli monenlaista kalaa, simpukoita, katkarapuja, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja paprikaa.
Täällä tutustuimme muualla harvinaisiin välimerenlokkeihin, jotka näyttävät tavallisiin lokkeihimme verrattuna jotenkin majesteetillisilta. Niiden nokat ovat punaiset ja pyrstösulat mustavalkoiset. Mallorca sattuu olemaan niiden esiintymisaluetta.
Maanantai 28.3.2016 Cala Portals
Heti aamusta syötyämme herkullista parsamunakasta, mentiin käymään jollalla rannassa. Rantaveden tuntumassa oli jänniä vanhoja hiekkakiviluolia. Luolat olivat aika syviä ja niiden sisällä oli kaiverruksia monilta eri vuosisadoilta. Mm. vanhoja kristillisiä symboleja oli kaiverrettu luolan seinämiin. Myös nykypäivä oli läsnä nuorten rakastavaisten rakkauden tunnustuksin sekä kaljatölkkien muodossa. Luolia oli käytetty myös yleisenä vessana.
Matka jatkui tällä kertaa hieman lyhyempänä ja vähätuulisena merimatkana kohti Ponsaa. Otin matkapahoinvointipillerit ajoissa, ja istuin ruorin paikalle katsomaan horisonttiin. Ei tullut edes paha olo. Pääsin myös ohjaamaan venettä.
Tiistai 29.3.2016 Cabrera
Ikuisuudelta tuntuvan merimatkan jälkeen alkoi edessä utuisena häämöttää Cabrera. Saari on uskomattoman kaunis, luonnoltaan vähän karu ja lähes asumaton. Vain muutama perhe asuu täällä ympäri vuoden. Satamassa on kuitenkin pieni kahvila. Arja sanoi, ettei Espanjassa ole niin pientä kylää, jossa ei kahvilaa olisi. Poijuja eli venepaikkoja on 50, mikä tarkoittaa, että pahimpina turistiaikoina täällä on paljon vierailijoita. Nyt näkyi vain muutamia veneitä.
Cabreralla sattuu taas olemaan tavallisia lokkeja. Niiden ääni kyllä muistutti enemmän naukuvaa kissaa, lokkien kärkkyessä ruokaa veneemme ympärillä.
Keskiviikko 30.3.2016 Cabrera
Päivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Lähdimme innostuneena tutkimaan saarta. Me kaikki olimme pukeutuneet turhankin lämpimästi ja sortseja kaipailtiin kiivetessämme rinteitä ylös kohti vanhaa linnaa.
Vaikka saarella asuu vain muutamia ihmisiä, liskoja on niidenkin edestä. Joka askelmalla muutama sisiliskoa muistuttava olento luikki kiven koloihin karkuun. Jotkut liskoista olivat julkisuudenkipeämpiä ja jäivät tyynesti poseeraamaan kameralle, kunnes kuvat oli otettu. Osa liskoista oli mustia, toiset taas vihreään ja siniseen siftaavia riippuen auringonsäteiden tulokulmasta.
Torstai 31.3.2016 Cabrera
Yöllä alkoi kova tuuli, joka keikutti venettä luultavasti päin poijua, ja piti monia meistä hereillä. Aamulla herätessämme sää näytti hieman harmaalta ja kylmältä. Olimme kaikki yllättyneitä, kun aamu-unisena kannelle astuessamme tuuli olikin kuin lehmän lämmin hönkäys. Tuuli taisi tuoda terveisiä Afrikasta, sillä pöydille oli kerääntynyt jotakin valkeaa, joka muistutti saharan hiekkaa.
Lähtiessämme päivän reissulle maihin olimme valmistautuneet yhtä kuumaan päivään kuin edellinenkin. Rinnettä ylöspäin kavutessamme alkoi lahden suulta vuorten yli nousta ihmeellinen sumupilvi. Usva eteni nopeasti kohti meitä ja peitti tullessaan veneemme ja satama-alueen. Usva toi mukanaan viileän tuulen.
Ilma oli outo kiivetessämme alas vuorenrinteitä. Koko ajan oli hirvittävän kosteaa, välillä lämpimän kosteaa ja välillä puhalsi viileämpi tuuli. Kostea ilma tuntui iholla mukavalta ja avasi hyvin tukkoisen nenäni.
Vuorenrinteitä ylös alas kiemurteli tie, joka päättyi lopulta punavalkoruudulliselle majakalle korkealle kukkulalle. Luonnonsuojelualueella oli sallittua kulkea vain virallisia merkittyjä reittejä pitkin. Maasto oli itseasiassa niin vaikeakulkuista, ettei reiteiltä kovin pitkälle tehnyt mieli poiketakaan. Maa jalkojen alla oli lipeävää hiekkakiveä ja pensaikkoa.
Vaikka maasto oli tavallaan kuivaa ja karua, silti erilaiset pensaat ja kuivassa viihtyvät kasvit peittivät maan kuin moninaisista vihreänsävyistä kudottuna mattona. Joukossa oli myös paljon sinisiä, violetteja, valkoisia, punaisia ja keltaisia kukkia. Tunnistimme ainakin rosmariinin, narsissin, helmililjan ja jonkin syklaamin näköisen joukosta. Varsinkin kukkiva rosmariini valui monin paikoin rinteitä alas.
Lähestyessämme meren rantaa ja majakkaa maisemat muuttuivat kuin William Turnerin maalauksiksi. Aallot pärskähtelivät päin kallionrinteitä, ilma oli tuulinen ja taivaalla oli joitakin tummempia pilviä.
Lintubongarimme Timo ja Ulla tunnistivat mustaleppälinnun, punapäälepinkäisen, sepelkyyhkyn, leppälinnun, viherpeipon, hempon ja keltahempon, käenpiian, västäräkin ja keltavästäräkin, muuttohaukan, kalasääksin, etelänharmaalokin, merimetson, punarinnan, sardiiniankertun, välimerenlokin sekä harjalinnun (jota kukaan ei nähnyt, mutta se lauloi kauniisti).
Perjantai 1.4.2016
Yöllä heräilimme vuoroin veneen hakkaamiseen päin poijua ja sateen ropinaan kattoikkunaan. Aamun aikana jätimme Cabreran taaksemme ja lähdimme Reijon sanoin: ”Sinne minne tuuli meidät kuljettaa”. Sade ja aallokko yltyivät merimatkan aikana miltein myrskyksi. Laivan kannella innostuin kuin Tove Jansson myrskyävästä merestä.
Yhtäkkiä näin kauempana hyppäävien delfiinien tumman siluetin. Kiljuin ääneni käheäksi, että tuolla on delfiinejä. Sillä kertaa saimme ihastella niitä vain kauempaa. Jonkin ajan kuluttua havaitsin melkein veneen viereltä nousevan evän. Hetken epäröin ja hieroin silmiäni, mutta delfiinihän sekin oli. Näin sen pariin otteeseen vilaukselta pujahtavan veneemme edestä, melkein sen alta.
Kun sade yltyi liiaksi, eikä kannelle viritetty markiisikangas enää suojannut meitä, oli aika siirtyä veneen sisätiloihin. Asettauduin keittiön sohvalle sikiöasentoon, ja Jaakko toi peiton päälleni. Olipa ihana tunne nukkua lämpimän peiton alla, kun ulkona pauhasi myrsky. En myöskään uskaltanut liikkua mihinkään, sillä kova aallokko olisi helposti aiheuttanut pahoinvointia.
Tuuli kuljetti meidät seuraavaksi Porto Pedron satamaan. Satamapaikka oli tervetullut, sillä emme olleet päässeet suihkuun sitten sunnuntain. Muutenkin peseytyminen veneessä on ollut hyvin rajallista, sillä emme halua tuhlata vettä.
Tiistai 12.4.2016 Cala Portals
Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Tunnistimme jo hyvin harjalinnun käkimäisen kukkuvan äänen. Vesi oli kirkasta ja turkoosia. Pohjaan oli matkaa ehkä 3,5 metriä, mutta kasvit ja valkoisen pohjahiekan muodostumat näkyivät aivan selvästi. Meressä ui paljon hopeaselkäisiä pikkukaloja ja erivärisiä kauniita meduusoja. Uimaankin olisi voinut mennä, mutta en uskaltanut, kun meduusoja oli joka puolella. Vesikin oli aamutuimaan vain 14 asteista. Veden lämpötila on kyllä koko reissun ollut maksimissaan vähän alle 16 asteista.
Heti aamiaisen jälkeen menimme jollalla rantaan. Keräsimme aamukasteessa parsaa ja rosmariineja. Rosmariineja kotiin vietäväksi ja parsaa heti syötäväksi. Reijo keräsi parsaa ison pussillisen, koska meni ryteikköön, jossa niitä eniten kasvoi. Me keräsimme Jaakon kanssa enimmäkseen pikkuteiden varsilta. Metsässä oli ihanan rauhallista ja ainoastaan pikkulinnut pitivät kovaäänistä konserttiaan. Kauniita erivärisiä kukkia oli joka puolella.
Aallot olivat tuoneet rantaan myös muutamia isoja lilan värisiä meduusoja, jotka jäivät hiekkaan kiinni. Yritimme tökkiä niitä kepillä takaisin veteen, mutta niiltä irtosi lonkeroita. Tuumimme, että ehkä se ei ollut hyvä idea.
Summa summarum
Pitkältä antoisalta purjehdukselta olisi tarinoita enemmänkin kerrottavana. Vierailimme monessa satamassa museoissa, kulttuurikohteissa, ravintoloissa ja puodeissa. Lopulta suurimman jäljen sydämeeni jätti kuitenkin villi luonto.
”P.s. Taisin nähdä vilauksen siitä tutusta delfiinilaumasta. Niiden kyljissä loisti maailman kauneimmat värit. Rakkauttako näin.” Tommi (Loppusanoja kirjasta Tommi Läntinen: Ääretön ikävä – Ura ja elämä, kirjoittanut Susanna Ruuhilahti, 2019)
