Tämänkertaisen tekstin on loihtinut vieraskynäilijä ”Näkymätön Ninni”. Tekstin kuvat ovat omaa tulkintaani.
Näkymätön Ninni:
Minun raja oli 24 tuntia vuorokaudessa, niin paljon piti voida. Voida mitä? Työ, lapsi, parisuhde, koti ja kaikki muut maailman asiat. Kolmen tunnin yöunista tuli normaali; välillä jäi unet kokonaan välistä, koska piti suorittaa.
Aina oli joku, joka tarvitsi jotain. Aina oli jokin asia tekemättä. Opin sivuuttamaan kaikki omat tarpeeni: Työpäivä ilman vessassa käyntiä. Söin, jos ehdin. Lopulta heräsin kolmen tunnin unista tunnin välein painajaiseen.
Ei kukaan tavoittele tuollaista elämää; siihen ajaudutaan pitkän ajan kuluessa. Suorituskeskeisessä maailmassa, jossa pitää pärjätä. Oma maailmani oli muovautunut sellaiseksi, että jos jaksan vielä tämän yhden jutun, sen jälkeen voin hengähtää.
Sitä hengähdystaukoa ei koskaan tullut – tuli romahdus. Ei autotkaan kulje tyhjällä tankilla, miten sitten ihminen kulkisi. Olin jo vuosia mielessäni huutanut ”miksei V**** mikään riitä?”, miten elämä on muita varten, muttei minua.
Tein aina vain enemmän; suoritin ja muovauduin muiden tarpeisiin. Kuvittelin, että jossain kohtaa se tekemiseni määrä palkitaan, ja elämä helpottaa. Palkinnoksi sain burnoutin.
Yhtenä päivänä peiliin katsoessa en enää tunnistanut itseäni, ihmettelin kuka on tuo, joka tuijottaa takaisin. Olin päästä varpaisiin puettu jonkun toisen valitsemiin vaatteisiin, mutta se ei ollut ainoa, mitä en tunnistanut.
Sisältä olin muuttunut yhdeksi suureksi mustaksi kaoottiseksi möykyksi. Siitä alkoi vuosien kamppailu. Keho, joka on tottunut kolmen tunnin uniin, ei enää kykene eikä koe turvalliseksi nukkua pidempään.
Ylikuormittunut hermosto tuuttaa punaisella, kun yrität tehdä jotain, mistä ennen on nauttinut. Saunassa käymisestä tuli yksi suoritus lisää, jossa mieli huutaa ”äkkiä nyt” tämä on pois jostain muusta.
Elämästä oli kadonnut ilo ja nautinto, kehosta lepo ja polttoaine. En enää tunnistanut omia tarpeitani.
Uusi iPhone-puhelin on supertehokas ja suorituskykyinen. Vuosien käytön aikana se alkaa pikkuhiljaa hidastumaan; muisti täyttyy, sovellukset eivät enää toimi, ja puhelin varoittaa akun huollon tarpeesta. Sivuutat nämä, ja jatkat käyttöä.
Lopulta puhelin sammuu, ja lakkaa toimimasta kokonaan. Sama käy myös ihmiselle – ilman huoltoa. Maailma on hyvin erilainen paikka ihmiselle, jolla ei ole enää mitään resilienssiä jäljellä. Terveellä ihmisellä on palautumiskykyä; kun väsyttää lepo auttaa.
Burnoutissa palautumista ei enää tapahdu unen määrästä huolimatta, vaan lähes kaikki pitää opetella, ja opettaa keholle uudelleen. En tiennyt, mitä on burnout. En edes silloin, kun sain lääkäriltä diagnoosin.
Olen oppinut sen sitä mukaa kun paranen. Mitä enemmän toivun, sitä paremmin ymmärrän, kuinka huonossa kunnossa olen ollut.
Tästä heräsi syvä kiinnostus siihen, mitä me ihmiset ollaan, ja miten me toimitaan. Ennen kaikkea syväsukellus itseeni: kuka minä olen. Voin ainakin todeta, etten ole robotti, enkä kaiken kestävä ikiliikkuja. Mutta olen vahva taistelija.
Tästä matkasta on syntynyt kokemukset, joita tulen jakamaan.
